keskiviikko 25. tammikuuta 2017



Siinä sinä makasit
kuulaalla ihollasi loistit valon lailla,
valkeana yön pimeydessä.

Odotin,
toisaalta taaskin turhaan.

Odotin kosketusta, onnellisuutta,
hellyyttä, huomiota
enkä yhtäkään niistä saanut.

Pettymys mustamaalaa suhdettamme pimeässä yössä.

Hymyilee sinulle,
minulle näyttää persettä.

AJATUS MENNEESTÄ






Kynttilä syttyy, kynttilä sammuu

Minä en.
Palan kuin kituva liekki,
himmeästi, hiljaa ja kauan.

Kipu ahdistaa, aika kuluu.
Hiljaa ja kauniisti himenee valo.

Sammuu elämän liekki,
jättäen jälkeensä vain savun.

Pienen ikiaikaisen merkin,
olen täällä.

Sen pienen merkin siitä
että minäkin joskus paloin,
olin oikeasti olemassa.

perjantai 15. tammikuuta 2016

HAITTAAKSE?







tuntuu hyvältä kun uskaltaa

poistua omalta mukavuusalueeltaan 

ja onnistuu

onnistuu olemaan jotain jota ei ole aiemmin ollut


onnistuu olemaan hetken onnellisempi

onnistuu olemaan parempi kuin aiemmin

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

ITSEKÄS VAI EI?






olen ehkä itsekäs

ajattelen minua
ennemmin kuin muita

sen olen oppinut

tässä elämässä
minä olen se tärkein

niin jaksan päivästä toiseen
vain uusi minä
niin ihana ja lähes täydellinen

olenko sittenkään itsekäs?


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

MUSTAVALKOINEN ON MAAILMA

elämä on minulle mustavalkoista

harmaata massaa 
joka leijuu
leijuu ympärilläni

siinä yritän suunnistaa
yritän kahlata päivästä päivään

kaipaan värejä

se minulta puuttuu
onni
onni elämästä

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

ENKELEITÄ

 
 
 
 
kuin enkeleitä ovat ne kaikki itseään satuttavat,
maallisen muodon ottaneet rauhan lähettiläät
 
eivät jaksa,
jaksa tätä maailmaa
 
etsivät sisäistä rauhaansa unohtaaksen ulkopuolen pahuuden
etsivät reittiä sisimpäänsä,
hiljaisuuteen,
siihen seesteiseen tunnelmaan
joka rauhoittaa
 
tahtovat takaisin enkelten maahan
sinne mistä ovat tulleetkin,
 
rauhaan ja hiljaisuuteen
 
kuin enkeleitä maan päällä he ovat
mutteivat varjele muita
 
sillä eivät voi pelastaa edes itseään

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

ETSIN MUTTEN LÖYDÄ


se syvenee
ottaa minussa vallan

olen kadottanut otteen 
otteen elämästä

kaiken sen

himon
halun
ilon

joka minua kannatteli

enkä edes tiedä
olenko valmis etsimään

saatikaan löytämään
sitä enää koskaan